Puistomme sai nimen, ja kohta Kännöllä alkavat maanmuokkaustyöt
Vesijohto kaivetaan kuvassa etualalla näkyvän kaivon vasemmalle puolelle, eikä oikealle, kuten ensiksi oli suunniteltu.
Asiat etenevät, vaikka pääsiäisen jälkeen Kännön puistoalueellamme olikin varjoisissa paikoissa vielä hieman lunta ja jäätä. Kävimme tiistaina paikalla Euran kunnan yhdyskuntatekniikan päällikkö Anne Saarenvallan ja vesihuoltolaitoksen verkostovastaava Mika Haaparannan kanssa. Kunta aikoo rakentaa Kontionkaaren ja Kännönkujan väliselle palstalle vesijohdon, jonka linjausta päätettiin siirtää hyvässä yhteisymmärryksessä etelään päin. Näin kaivuutyöt rajautuvat huomattavasti pienemmälle osalle palstaa.
Järjestimme puiston nimestä sisäisen kilpailun, jonka voittajaksi nousi Woimapuisto. Ehdotuksen takana ovat identtisistä lopputulemistaan alun perin tietämättömät asiakasneuvoja Virpi Haapaniemi ja suunnitteluteknikko Tapani Suomi.
Kunta vuokrasi alueen PKV:lle maksutta sadaksi vuodeksi. Aivan kohta alkaa tapahtua, sillä maan muokkauksen aika kyntämällä ja äestämällä on lähiviikkoina. Toukokuun aikana myös kylvetään kahdelle palstalle pörriäisten ja perhosten iloksi tulevat kukkaniityt ja hahmotellaan kolmannen palstan polkua paikoilleen. Istutussuunnitelman on tehnyt Kukka- ja puutarhakauppa Lillukan yrittäjä Sirkku Reko. Ideana on, että näyttävyyttä ja ilmeikkyyttä riittää keväästä syksyyn. Kesäkuussa paikkansa palstoilta löytävät esimerkiksi erilaiset pihlajat, katsurat ja lehmukset.