Nyt juhlitaan: Ensin olemme mukana Panelia-päivässä, sitten kajahtaa Eurajoella

Paneliankosken Voima on osallistunut Panelia-päivään lauantaina 23. heinäkuuta. Iloisen mielen lisäksi otimme mukaan ilmapalloja, joita nuorisovaltuustolaiset jakoivat perheiden pienimmille. Järjestimme myös arvontaa teltallamme torilla. Kiitos kaikille osallistuneille, teitä oli ilahduttavan paljon! Arvonta on suoritettu maanantaina 25.7. iltapäivällä.

Palkitsimme lisäksi Panelia-päivässä Panelian metsästysseuran match show'n lapsi ja lelukoira -luokkaan osallistuneet. Seura hyödynsi palkintojamme muissakin luokissa, ja jotain pientä jäi odottamaan seuraavaan tilaisuuteen.

Seuraava PKV:n 110-juhlavuoden tapahtuma on Maija Vilkkumaan konsertti Vuojoen kartanolla Eurajoella lauantaina 6. elokuuta. Olemme arponeet iltaiseen puistotapahtumaan 55 onnekkaalle kaksi lippua. Arvonta on suoritettu maanantaina 1. elokuuta. Tapahtuman järjestäjä Eurajoen kunta avustaa meitä lippujen jakamisessa.

Olemme mukana myös Eurajoen markkinoilla 13. elokuuta, jolloin päivystämme Pappilankosken myllyllä. Tulehan juttelemaan ja hakemaan ilmapallot perheen pienimmille.