30.07.2024 11:21
Tässä esittäytyy Jenni Hulmi, business controllerimme
Säkyläläinen Jenni Hulmi aloitti Paneliankosken Voimassa business controllerina kesäkuun alussa. Hän siirtyi Rejlers Finlandilta, joka on yksi palveluntuottajistamme.
Jenni huomasi rekrytointi-ilmoituksen ja mietti jonkin aikaa, hakisiko PKV:lle. Päätös kypsyi viimeisenä hakupäivänä, jolloin hän laittoi hakemuksen. Nopeasti tuli kutsu haastatteluun. Rekrytointipolku eteni jouhevasti mieluisaan maaliin.
— Olen positiivisin mielin. Tänne oli helppo tulla, koska osa ihmisistä oli jo tuttuja.
Jennin päävastuualue koostuu sisäisen laskennan tehtävistä. Hän on myös tarttunut aktiivisesti raportoinnin kehittämiseen. Lisäksi osaa PKV:n henkilöstöhallinnosta sovitellaan toimenkuvaan.
Ala on entuudestaan tuttu, mutta tarkasti säädeltyä viranomaisraportointia käydään läpi, sillä suurin osa nyt vaadittavista ja tehtävistä raporteista ei ole aiemmin kuulunut työnkuvaan.
Klikkaa juttu auki, jos haluat lukea lisää.
Mutkan kautta energia-alalle
Huittisista kotoisin oleva Jenni opiskeli ensin kokiksi, kunnes palasi muutamia vuosia myöhemmin koulun penkille ja suoritti merkonomin tutkinnon iltaopiskeluna. Siitä leimahti kipinä jatkaa ammattikorkeakouluun ja lukea itsensä tradenomiksi.
Opinnäytetyönsä hän teki Sallila Energiassa sähkön puhelinmyynnistä. Sähköyhtiössä Jenni on aloittanut asiakasneuvojana, jonka jälkeen on työskennellyt myös laskuttajana, tiedonvaihdossa ja asiakaspalvelupäällikkönä.
— Sallilassa tehtiin kolme järjestelmänvaihtoa 10 vuoden aikana, joten niihin liittyvät asiat tulivat hyvin tutuiksi. Olen siis tottunut energia-alan jatkuvaan muutokseen ja mitä se vaatii.
10 vuoden etappi sähköyhtiöllä vaihtui talousasioihin Kieku Oy:ssä, josta hän siirtyi Rejlersille energia-alan tiedonvaihtoon erikoistuneeksi asiantuntijaksi.
Ringetteäidit tempaisivat joukkueen
Kotona hän hoitaa miehensä kuljetusalan yrityksen talousasiat. Muuten vapaa-ajalla ringette vie vahvasti, sillä Jenni Hulmi perusti toisen äidin kanssa Säkylään ringettejoukkueen viime vuonna.
Hän on itse pelannut yhden kauden, kun taas kaksi tytärtä on pelannut pidempään. Aiemmin lapsia piti kuskata harrastamaan Huittisiin ja Forssaan asti.
— Itselläni on yleisurheilutausta. Ringettekaudesta kuitenkin keksin viedä yhden lapsistani kokeilemaan ja sille tielle jäätiin, sillä toinen tytär lopetti vasta koronarajoitusten takia ja toinen aloitti koronan jälkeen. Olen halunnut, että lapsilla on jokin harrastus.
Selkeä oma ja pariskunnankin kesäjuttu on moottoripyöräily, joka on palannut harrastukseksi. Kolmas mieluinen ajanviete on villasukkien kutominen, joka nollaa pään hyvällä tavalla. Perheen kolmesta lapsesta kaksi on jo täysikäisiä.