Lintujen kevätmuutto aiheuttaa sähkökatkoja

Tältä näyttää lintuvaroitin, joita on laitettu eri puolille Paneliankosken Voiman verkkoaluetta.

Muuttolintujen palaaminen on varma kevään merkki. Sähköyhtiölle se tarkoittaa ikävä kyllä myös harmia, sillä varsinkin hanhet ja joutsenet aiheuttavat sähkökatkoja, kun ne osuvat sähkölinjoihin.

Asiakkaamme ovat tänä keväänä ihmetelleet, kun lintujen aiheuttamia katkoja on osunut myös alueille, joissa keskeytykset sähkönjakelussa ovat aiemmin olleet harvinaisia. Tämä johtuu kunnossapitotöistä, jotka saadaan valmiiksi tämän vuoden aikana.

Pahoittelemme katkoksista mahdollisesti aiheutunutta ja aiheutuvaa haittaa.

Suurin osa katkoista kestää vain muutaman minuutin, eikä niistä silloin tarvitse ilmoittaa vikapäivystykseen.

Olemme pyrkineet estämään lintujen lentämistä sähkölinjoihin asentamalla lintuvaroittimia ilmalinjoille, jotka sijaitsevat lintujen vilkkailla lentoreiteillä. Merkit ovat värikkäitä ja pyörivät ilmavirrassa.

Uusia varoituskohteita valitaan lintuhavaintojen sekä asiakkaiden ilmoitusten perusteella. Merkkejä asennetaan lisää, jos se on teknisesti mahdollista ja verkon käyttöiän perusteella järkevää.